Päätin etten kommentoi Fiemmen kisoja tällä kertaa. Niitä on kommentoitu jo aivan riittävästi. Edellisestä kirjoituksesta on noin kuukausi. Elämä jatkuu ja kuopasta on noustu. 


  Nmm kisojen pettymyksestä toipumiseen meni niin henkisesti, kuin fyysisestikin yllättävän kauan. Vielä Keuruun 30km olin täysin kuutamolla, vaikka pystyinkin hiihtämään kolmanneksi. Outoa kyllä tuo huono hiihto nosti harjoitus motivaationi aivan uudelle tasolle. Urheiluun löytyi taas se positiivinen kipinä mikä oli lähes täysin kadonnut, piiskatessani itseäni kohti mm mitalia. Silloin kaiken oli PAKKO onnistua, oli pakko onnistua harjoituksissa, nukkumisessa, syömisessä ja median edessä. Tuo pakko oli kaikista suurin este miksen tavoitettani saavuttanut ja sen pakon rakensin ihan itse, samalla lailla kuin urheilijalla on vastuu harjoittelustaan on myös tulos tavoite urheilijalla ja joskus haaveista koituvat paineet kasvat turhan suuriksi, niistä tulee ikäänkuin krooninen jännitys tila elimistöön. Tämä tila purkautui siihen pettymykseen mm kisojen jälkeen. Paineet olivat ohi ja pystyin rehellisesti analysoimaan tapahtumia. Samalla tajusin myös yhden erittäin tärkeän seikan, tämä on vain urheilua. Teen tätä itselleni koska rakastan sitä mitä teen. Jos epäonnistumisia tulee ne eivät kaada koko maailmaa. Murehtiminen ei vie minua urheilijana eteenpäin.


 
 Nuorten SM-sprintti. Onnistunut hiihto. Sija. 3. Voittaja Ville Ahonen, Toinen Rikhard Mäki-Heikkilä. Kuva: kisasivut

      Kävin noin viikko sitten Varalassa mattotestissä. Suurin syy oli mieltä vaivannut epävarmuus, siitä oliko kaikki kropassa sittenkään kunnossa. Sairastelun jälkeen olin ollut jo pitkään tuntosarvet pystyssä. Tulos oli kohtuullinen ja se oli tärkeintä, koska nyt tiesin itse että kropassa on kaikki ok, pystyin rentoutumaan ja nauttimaan taas tekemisestä. Jonkin verran huolta herätti rasvan määrä kehossa(3,2kg), joka on melko vähän. Se kertoi myös hyvin miksi hyydyin pidemmillä lenkeillä, kehossa ei yksinkertaisesti riittäneet energiat ja samasta syystä saattoivat johtua sairastelutkin. Mielestäni olen aina hoitanut syömä puolen melko mallikkaasti. Syön Herbalifen lisäravinteita ja runsaasti marjoja,hedelmiä ja vihanneksia. Ongelmana onkin lähinnä ollut liian vähäinen ruuan määrä. Olen urheilijaksi melko pieni ruokainen, enkä oikein sitä pysty edes lisäämään. Sisään ei vain mene riittävästi tavaraa. Loppu kaudesta yritämmekin panostaa määrän sijasta laatuun ruuan suhteen.

      Olen selaillut myös aikasempien vuosien harjoittelua ja samalla on vahvistunut se kuva, että olemme tehneet paljon asioita oikein. Myös menneellä harjoitus kaudella mukaan lukien liiton leirit. Leireillä harjotusten toteutus vain on ehkä poikennut aikaisemmasta. Ennen pidin paremmin oman pääni. Vauhdit eivät karkailleet ja kuuntelin kehoa. Nyt annoin porukan viedä ja monesti harjoitusten jälkeen harmittelin miksi tuli mentyä vähän yli vauhtista omaan olooni nähden, enkä tainnut olla ainoa. Näissä tilanteissa vaadittaisiin valmentajalta selvää jämäkkyyttä jos urheilija ei itse pysty tilannetta näkemään. Eihän se helppoa ole kun kyseessä on lähes aikuiset urheilijat ja monenlaista mielipidettä roikkuu ilmassa. Keskinäinen luottamus urheilijoiden ja johdon välillä on kaiken a ja o. Se että henkilökohtaiset valmentajat ja liitto pääsisivät ymmärrykseen olisi lähes yhtä tärkeää. Erimielisyyksien minimointi auttaisi niin urheilijaa kuin johtoakin.
      Lupasin olla kommentoimatta Fiemmeä mutta pakko on sanoa, että kun suomalaisten haastatteluja katsoo niin kyllähän se läpi paistaa ettei ihan kaikista asioista ole päästy ymmärrykseen. Ymmärtäähän sen, ei hiihdettäviä matkoja voi ilmoittaa kahta päivää ennen starttia kun hiihtoon pitäisi latautua viikkoja.

-Antti